Kaukoputkia eri tarkoituksiin

Kaukoputkia eri tarkoituksiin

Kaukoputkia löytyy monenlaisia. Valinta siitä, minkä niistä hankkii, voi olla vaikea. Mutta jonkinlaiseen päätökseen pääsee aika helposti, kun selvittää ensin mihin ja missä kaukoputkea aikoo käyttää. Sekin vaikuttaa suuresti, kuinka paljon niihin voit sijoittaa. Hintaluokkaa löytyy muutamasta kymmenestä eurosta jopa useisiin tuhansiin euroihin, joten se todellakin vaikuttaa päätökseen.

Jokainen varmasti tietää heti suurin piirtein, mitä kaukoputkella aikoo tehdä. Jos kohteena on avaruus, on jo osa kaukoputkimalleista pois laskuista. Kun kaukoputkimalli on valittu, pitää vielä valita millaisia lisäosia sen mukana tarvitsee. Esimerkiksi jalusta on silloin yksi tärkeä hankinta. Niitä voi hankkia vaikka useampiin eri tarkoituksiin. Kannattaa myös huomioida, että samaa jalustaa voi käyttää myös esimeriksi valokuvatessa tai kiikarien kanssa. Ehkäpä samalla tulee hankittua myös nekin.

Erilaisia kaukoputkien käyttökohteita

Kaukoputkia voi käyttää aika monella eri tavalla, ja niistä jokaiseen eivät sovellu samanlaiset kaukoputket. Jos katsoo sellaisella avaruuteen, pitää niiden pystyä tarkentamaan mahdollisimman tarkasti kohdetta. Silloin kaukoputken liikkeelläkin on paljon vaikutusta. Jo pienikin liike saa kuvan tärisemään niin, että kohteesta ei saa selvää.

Myös maapallolla olevia kohteita on kätevää katsella kaukoputken avulla. Varsinkin jos kohde on niin kaukana, että sitä ei enää kiikareilla pysty näkemään kunnolla. Tässä muutama vaihtoehto, joihin kaukoputken käytöstä on paljon apua:

• avaruuden tutkiminen

• avaruuskohteiden kuvaaminen

• lintujen bongaaminen

• ampumaradalla seuraaminen

Monilla voi tulla ensimmäisenä mieleen avaruus, kun mietitään kaukoputken käyttöä. Silloin kaukoputken avulla voi myös tehdä muutakin eli kuvata näitä sen kohteena olevia, esimerkiksi tähtiä.

Kaukoputken kätevät lisäosat

Se mihin kaukoputkea aikoo käyttää, liittyy myös siihen, millaisia lisäosia sen lisäksi tarvitaan. Jalusta on silloin yksi tärkeä asia. Sellaista tarvitaan aina, mutta joskus sen pitää olla erityisen tukeva tai se pitää saada pystytettyä haasteelliseen maastoon. Mutta sen päälle on tärkeää hankkia mukaan sopivia okulaareja: se on linssijärjestelmä, jolla kaukoputkessa oleva kuva suurentuu. Okulaareja löytyy todella monenlaisia, joten kaukoputken käyttökohde pitää olla niidenkin hankinnassa hyvin selvillä. Niitä voi kuitenkin hankkia vaikka useamman, jos käyttökohteet vaihtuvat.